lauantai 3. joulukuuta 2016

Vauva 4kk


Voisin päivitellä tänne vähän vauvakuulumisia. Meidän neiti on tosiaan jo reilu 4 kuukautta vanha! Tavallaan aika on mennyt tosi nopeasti, tavallaan taas tuntuu, että tuo pienin perheenjäsen olisi ollut mukana kuvioissa jo paljon kauemmin kuin muutaman hassun kuukauden! Tai no, onhan hän mahassa ollutkin.. :) Paljon on muuttunut arki siitä, mitä se oli ihan pienen vauvan kanssa. 1kk-postaus löytyy tästä.

Vauvasta on tullut todella vuorovaikutteinen, ja hän ymmärtää selvästi jo jotain keskustelun dialogisuudestakin: kun äiti lopettaa höpöttämisen, siihen ehkä vastataan jollain tapaa. Myös huumorintajua on kehittynyt, ja naurun arvoisia juttuja on muun muassa se, kun äiti tulee oikein lähelle höpöttämään tai piilottaa kätensä naaman taakse ja yhtäkkiä kurkkaakin sieltä. Lisäksi pehmolelulla keskustelu saa välillä aikaan kunnon hörähdyksiä. Jokeltelu on nyt ehkä vähän vähentynyt, jossain vaiheessa sitä oli enemmänkin. Nyt lähinnä ihmetellään, mitä muut sanovat.

Pari kuukautta meillä on syöty usein. Siis niin vauva kuin äitikin, jolla tuntuu myös olevan loputon nälkä.. Yöllä vauva herää noin tunnin välein, mutta nukahtaa onneksi nopeasti. Täysimetystä olen jatkanut edelleen, vaikka välillä meinaa epätoivo iskeä kun sen 20:nen kerran kaivat sitä tissiä päivän aikana esiin :D Lisäksi imetyksestä ei ole koskaan tullut minulle kivutonta, tiedä sitten mistä se johtuu.. Kiinteitä alettiin heti 4kk iässä neuvolantädin että -lääkärin kehotuksesta maistelemaan, ja nyt on mennyt jo porkkanaa, perunaa, bataattia, kukkakaalia, maissia ja luumua. Mä en ymmärrä, miten noin pieni voi olla niin viisas, että heti parin syönti kerran jälkeen hän osaa avata suunsa ruoan lähestyessä ja itsekin tarraa heti lusikkaan ja vie sen kohti suuta!


Päikkäreitä nukutaan yksi tai kaksi, puolesta tunnista noin kahteen tuntiin. Eilen poikkeuksellisesti vauva nukahti pidemmille iltapäikkäreille, joka tosin johtii siihen, että vielä klo 23 sitä oltiin aivan pirteinä (ja vihasina, koska tyhmä äiti yritti nukuttaa). Eli ehkä me yritään pidättäytyä niissä yksissä päikkäreissä!

Mitähän vielä? Vauva on oppinut tosi hyvin tarraamaan leluihin, ja vie kaikkia niitä suuta kohti. Myös hampaita on alettu tekemään, kaksi alahammasta pilkottelee jo! Yksin viihdytään säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta makoilu mahallaan sujuu jo paremmin kuin ennen. Kovasti jo heilutellaan raajoja, mutta liikkumaan ei päästä, paitsi oman akselin ympäri vahingossa riehuessa. Kyljeltä kyljelle osataan kääntyä, mutta ympäri ei päästä, kun se toinen käsi jää tielle! :D

Kivoja juttuja on tällä hetkellä vauvakerho, koliikkikeinussa kiikkuminen, helisevät ja rapisevat lelut, kun iskä nostaa korkealle ilmaan, laululeikit, peilistä itsensä katselu
Tyhmiä juttuja ovat oma sänky (edelleen), pimeä, turvakaukalo, pukeminen ja pipot

perjantai 2. joulukuuta 2016

Äidin oma aika ja sen puute


Kuukausi sitten kirjoitin, kuinka sain viimein opinnäytetyön tehtyä ja näin ihan superisti lisää aikaa päiviini. Olin innoissani siitä, kuinka ehtisin nyt kirjoitella blogia ja tehdä muutenkin kaikkia omia kivoja juttuja vauvan nukkuessa päiväunia. No, nyt kuukausi tätä opparitonta elämää viettäneenä täytyy kuitenkin todeta, että eipä sitä omaa aikaa tunnu löytyvän sittenkään tarpeeksi..

Meidän beibi nukkuu yleensä yhdet kunnon päikkärit, ja ne alkavat silloin, kun käytän koiraa lenkillä. Vaihtelevasti hän jatkaa uniaan lenkin jälkeen noin 15 minuutista 1,5 tuntiin. Olen viime aikoina yrittänyt parantaa tapojani ruokavalion suhteen ja kokkailla joka päivälle kaksi lämmintä, terveellistä ateriaa. Tästä päikkäriajasta kuluu siis päivästä riippuen vartista tuntiin pelkästään siihen, että syön lounaan. Eli jos päikkärit olisivatkin tosi pitkät eli puolitoista tuntia, jää mulle silti vain 30 min "omaa aikaa". Yleensä oon päätynyt siivoileen kämppää tämän ajan :D

Tää päivä on toisaalta myös yksi virstanpylväs, sillä mies palautti eilen omat viimeiset koulutehtävänsä, joita hän on viime viikot intensiivisesti täällä kotona illat pakertanut. Tämä, ainakin toivottavasti, tarkoittaa sitä, että mulla on illallakin vähän sitä omaa aikaa ja ehdin rauhassa esimerkiksi kokkailla valmiiksi seuraavalle päivällä. Sekä mahdollisesti vähän kirjoittaa tätä blogiakin!

Mutta tiivistettynä meidän kuulumisia sen verran, että vauva-arki rullaa omalla leppoisalla painollaan, ja viihdyn tosi hyvin vauvan kanssa, vaikka tämä teksti nyt saattoi vähän antaa ymmärtää toista. Ollaan oltu pitkiä päiviä ihan kahdestaankin, mutta neiti alkaa olla niin vuorovaikutteinen, ettei tylsyys iske samalla tavalla kuin hänen ollessa ihan pieni. Kauheesti yritän muistaa napsia hänestä kuvia, mutta tää pimeys ja meidän kodin huono valaistus tekee siitä aika vaikeaa. Pakko kuitenkin yrittää, että jää jotain muistoja talteen näiltä ajoilta.. epäilen nimittäin, että itse en paljoa tule muistamaan, sen verran vaikeuksia on jo ihan lähimuistinkin kanssa ollut viime aikoina.. Kirjoittelen erikseen vielä pidempiä kuulumisia ja kerron mun kuntoprojektista, joka on nyt startannut kunnolla!

Ps. ihanaa lukea kuinka monelle, jonka blogia ehdin lueskella raskaana/pian itse synnytettyäni, on myös syntynyt ihania pikku vauvoja   Onnea kaikille teille!

maanantai 31. lokakuuta 2016

Helou elämä

Pitkästä aikaa täällä!

Oon täällä blogin puolella aikaisemmin maininnutkin jotain opinnäytetyöstä ja siitä, "kuinka sitä on pakko alkaa nyt heti tällä paikalla tekemään". Asian kanssahan kävi niin, että jätin sen aivan viime tippaan ja tuli ihan julmettu kiire. Pystyin tekemään sitä oikeastaan vain vauvan nukkuessa, ja meidän vauvahan ei mitenkään liiaksi nuku, joten päivässä ehdin täysin ennalta-arvaamattomasti tehdä sitä 0-2h. Pari kuukautta meni älyttömässä stressikuplassa, jossa heti vauvan simahdettua painelin koneelle ja avasin opparijutut: enkä luonnollisesti ehtinyt juuri Bloggerin puolelle vilkuilla.

Mutta nyt se on ohi! Opinnäytetyö on palautettu! Aika loppui kesken, ja paljon olisi ollut vielä hiettovaa, mutta eiköhän tuo läpi mene. Täten olen toivottanut tervetulleeksi vihdoin myös äidin oman ajan, jolloin voi pyykkien laiton ohessa myös puuhailla blogien parissa.



Pikakelaus tuosta viime päivityksestä tähän päivään: Meidän vauva sai ristiäisissä nimekseen Iisa, ja hän on nyt 3,5kk vanha. Mun vauva on jo niin iso!! Neuvoloissa kaikki on ollut ok, paitsi paino on noussut melko niukasti, mutta seuraillaan sitä edelleen eikä korvikkeita ole tarvittu. Iisasta on kuoriutunut melko temperamenttinen vauva, joka aloittaa itkun täysin varoittamatta kun alkaa vähänkin ärsyttää. Toisaalta silloin kun ei itketä, hymyillään paljon ja viime aikoina on myös nauraa hörötelty.

Arki menee täysin rutiinilla ja hurjaa vauhtia. Päivät on melko samanlaisia, mutta vähitellen oon harkinnut esimerkiksi vauvakerhoissa käymisen aloittamista. Suurimman osan ajasta vauva-arki on kivaa, enää vain satunnaisesti kaipaan huoletonta tee-mitä-haluat-milloin-haluat-elämää. Salilla oon alkanut käydä, mutta melko epäsäännöllisesti. Perinteiset viisi kiloa raskaudesta roikkuu vielä mukana, mutta niistä olisi nyt tarkoitus päästä eroon! Nimim. motivaatiopäissään tänään jonkun post pregnancy-laihdutusohjelman tilannut epätoivoinen maanantai-laihduttaja. :D

Oon myös jonkun verran miettinyt sitä, että millaista blogia mä nyt sitten haluan pitää. Lähinnä olen pohtinut sitä, että onko tää nyt lifestyle-blogi, vauva-blogi, treeni-blogi, laihdutus-blogi vai sekamelska-blogi. Ehkä mun oma persoonakin on nyt aika hukassa, kun niin suuri osa musta on kunnon treenaamisen poisjäännin myötä kadonnut johonkin. Ihanneminä taitaa tällä hetkellä olla sellanen lämmin ja huolehtiva perheenäiti, joka on myös fitness sellaisella rennolla otteella. Nyt se fitness puuttuu, ehkä kirjoitan sen tavoittelemisesta? Tää nyt on vaan tällästä pohdintaa, joka on varmaan hyvä lopettaa tähän ja antaa ajan näyttää minkälaiseksi tää blogi muodostuu.. :)

torstai 18. elokuuta 2016

Vauva 1kk

Meidän neiti tosiaan jo viime viikolla vietti 1kk-syntymäpäiväänsä. Edelliseen postaukseen jo vähän kuulumisia kirjoittelin, mutta tässä niitä vähän tarkemmin.

Alussa vauvan paino ei meinanut oikein nousta: alkuun näytti hyvältä, mutta parin viikon iässä paino lähtikin laskuun. Vietin yhden viikonlopun vauva lähes koko ajan rinnalla imettäen häntä tehostetusti, jonka jälkeen painoa alkoi kuin alkoikin tulla ihan mukavasti. Nyt ollaan jo reippasti ylitetty syntymäpainokin! Alla tämänhetkiset mitat ja suluissa mitat syntymähetkellä.

Paino: 3745g (3600g)
Pituus 54,1 (49cm)
Päänympärys: 38cm (34cm)


Millaiseksi vauva sitten on osoittautunut? Ainakin tosi jänteväksi ja terhakaksi. Koko ajan ihan parin päivän ikäisestä asti ollut kauhea meno ja meininki päällä. Päätä kannattelee päivä päivältä enemmän, ja kierähtipä tyttö eilen vahingossa mahalta selälleenkin. Ihan parasta oli se, kun vajaa pari viikkoa sitten tyttö alkoi hymyillä! Nyt naureskellaankin ihan jokaisen ihmisen sylissä. Ympäristö on myös alkanut kiinnostaa, ja kaikkea pitää saada tuijotella. 

Äitin arkea helpottaa se, että vauva viihtyy nyt jo pieniä hetkiä yksin koliikkikeinussa, sitterissä ja lattialla. Saa yleensä nopeasti ainakin syötyä tai ripustettua pyykit kuivumaan. Syli on silti tottakai ehdoton ykköspaikka, eikä muualle kyllä rauhotuta. Kun pientä harmittaa, parhaita tapoja rauhoittua on kantaminen ympäri kämppää hytkytellen. Imemistarve on tytöllä aika suuri, joten tutti on aika kova sana omien sormien sekä hihojen ohella.

Syöminen tapahtuu noin 1,5h välein hereillä ollessa, päiväunet tietenkin pidentävät väliä. Yöllä herätään keskimäärin 3 kertaa syömään. Tarkoitus olisi lähipäivinä testata, suostuuko neiti syömään tuttipullosta. Tämä siksi, että iskäkin voi ruokkia lasta jos mulla on jokin meno. Ja lähinnä henkiseksi turvaksi aion varmaan julkisille paikoille pumpata varamaidot mukaan, jos en rauhaisaa paikkaa imettämiselle löytäisikään. 

Kivoja juttuja tällä hetkellä ovat sylissä makoilu ja kasvojen tuijottelu, liikkuvissa vaunuissa ja autossa hengailu (kunhan ei ole nälkä!) ja lyhyissä pätkissä jumppaillut mahallaan.
Tyhmiä juttuja taas ovat oma sänky, paikallaan olevat vaunut, vaatteiden vaihto, silmien putsaus ja mahavaivat.


tiistai 16. elokuuta 2016

Ensimmäinen kuukausi

Pitkästä aikaa täällä! Edellisestä postauksesta on yli pari viikkoa aikaa, mikä johtuu lähinnä siitä, etten yksinkertaisesti ole jaksanut paljon konetta availla. Lisäksi yhden viikon ajan poikaystävän äiti oli meillä auttelemassa, joten tästä syystä kirjoittelu myös vähän venyi. Myös vauvan hereillä olo-aika tuntuu nyt jo pidentyneen aika paljon, joten samanlailla ei ole myöskään ollut aikaa kuin ihan vauvan synnyttyä.


Mutta mitäs mulle ja vauvalle kuuluu? Itse alan vähitellen olla ihan hyvin palautunut synnytyksestä, jonka myötä arki kotona on hirveästi helpompaa. Aika luksusta on esimerkiksi se, että pystyy näppäilemään läppäriä pöydän ääressä istuen, eikä niska mutkalla sängyssä. Myös se, että pystyy jo lähtemään ulos vähän pidemmille vaunulenkeille, on nostanut omaa mielialaa. Oikeastaan palan jo halusta päästä salillekin, mutta täytyy odottaa ainakin kuun loppuun asti, jolloin on jälkitarkastus.

Vauva on kehittynyt hurjasti jo näinkin pienessä ajassa, ja on jo huomattavan paljon sosiaalisempi kuin muutama viikko sitten. On ollut ihanaa nähdä hänen hymyilevän ja höpöttelevän (omalla tavallaan :D). Enää ei nukuta kuin yhdet tai kahdet kunnon päikkärit edellisen kolmen sijasta. Negatiivisena juttuna nyt on ilmestynyt mahavaivat, jotka lienevät kuitenkin täysin normaali ilmiö tässä 4 viikon paikkeilla. Välillä itku on kyllä niin lohdutonta, että meinaa itselläkin tulla tippa linssiin, kun ei pysty toista auttamaan.. Yöt sujuvat vaihtelevasti: välillä valvotaan juurikin noiden mahakipujen kanssa, välillä taas nukutaan syöttöjä lukuunottamatta koko yö.


Vähän yllättäenkin mulla on meinannut pää välillä hajoilla siihen, että "joudun" kökkimään kotona. Jotenkin ajattelin etukäteen, että ei mulla mitään ongelmaa sen asian kanssa tule olemaan. Oon välillä huomannut olevani kateellinen töihin lähtevälle poikaystävälle sekä kavereille, jotka tänään palailevat koulunpenkille. Fakta kuitenkin on, että omaa syytänihän tämä kotona nysvääminen on: eihän mikään mua sinänsä estä viettämästä vaikka koko päivää kylillä. Jotenkin kuitenkin imettäminen on vieläkin meillä sellaista sähläystä, että en ole uskaltautunut vielä niin pitkäksi aikaa julkiselle paikalle, että siihen olisi tarvetta. Bussillakaan ei olla vielä kuljettu, mutta ajattelin ottaa sen tämän viikon tavoitteeksi! Pienin askelin siis kohti menevämpää ja sosiaalisempaa äitiyttä.. :D



keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Meidän vauva-arjen alku

Mietin edellisen tekstin julkaisun jälkeen sitä, että esitinköhän kaiken hirveän negatiivisessa valossa :D Turha sitä on kuitenkin kieltää, rankkaa on ollut. Ehkä kuitenkin haluan korostaa tähän alkuun sitä, että rankkuudesta huolimatta tämä alkutaipale vauvan kanssa on ollut ainutlaatuisen ihanakin. Tuntuu oudolta itkeä onnesta niin usein sekä huomata, miten kovaa voi rakastaa jotakuta, joka vasta tupsahti elämään mukaan.


Alkuun meillä kävi paljon vieraita, mutta nyt tilanne on luonnollisesti rauhottunut. Mun päivät kuluu suurimmaksi osaksi sängyssä maaten, sillä imettää tosiaan pitää usein ja sohvalla istuminen on vielä aika no-no-juttuja. Hassua ajatella, miten rennolta kuulostaa tällainen päivät sängyssä-meininki, mutta itse siitä ei ikävä kyllä osaa nauttia. Haluaisin jo touhuta pikkuisen kanssa kaikkea! 

Yöt ovat menneet ihan hyvin. Vielä mitään kunnon rytmiä neidillä ei ole, mutta iltaunille painutaan yleensä klo 21-23. Nukahtaminen tapahtuu viereen tissille, josta sitten yritän vaihtelevin tuloksin siirtää vauvan varovasti omaan sänkyynsä. Tutti on meillä ollut apuna nukahtamisessa, sillä jos suussa ei ole tissi, on siellä aina oma sormi tai hiha. Ajateltiin, että tutista on sitten aikanaan helpompi vierottautua kun siitä omasta kädestä. Vauva herää keskimäärin 4 kertaa yössä syömään, ja yöunet kestää näiden syöttöjen kanssa reilut 12h. Kyllä siinä onneksi äitikin ehtii toistaiseksi ihan hyvin nukkua :)

Päiväunet nukutaan vaunuissa ainakin kolmeen otteeseen, ja ne saattaa helposti kestää sen parikin tuntia, varsinkin jos käydään ulkona. Siellä vauva onneksi on toistaiseksi nukkunut kuin tukki joka kerta. Kaupoilla ollaan käyty kolmesti, ja ne reissut on sujuneet yllättävän hyvin. Viimeisimmällä kerralla tosin alkoi huuto kauppajonolle suunnatessa ja se huuto jatkuikin aina kotipihaan saakka.. 

Omat lisähaasteensa tähän uuteen elämänvaiheeseen meillä tuo koiranpentu sekä miehen kolmivuorotyö. Lisäksi jossain ajatusten taka-alalla mua stressaa koko ajan keskeneräinen opinnäytetyö, jonka kanssa alkaa vähän tulla jo kiire. Motivaatio on jotenkin ihan nollassa, jotenkin ne omat hetket päivässä haluaisi käyttää jotenkin muuten kuin kouluhommia pakertaen. Pakko kyllä nyt viikonloppuna, kun mieskin on vapaalla, ottaa itseä niskasta kiinni sen asian kanssa!

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Omia fiiliksiä ensimmäisistä viikoista


Tänään vietetään vauvan 2vko-synttäreitä. On se vielä vaan niin pieni! Kotioloissa ollaan keritty asustella noin puolitoista viikkoa. Täytyy kyllä sanoa, että on kyllä ollut varmaan elämäni stressaavimpaa aikaa. Vielä eilen itkin poikaystävän lähtiessä yövuoroon, kuinka mua pelottaa jäädä yksin vauvan kanssa yöksi. Siitä kuitenkin selvittiin, joten ehkä tänään on se päivä, kun voin sanoa kaiken olevan jo helpompaa.

Ensimmäisistä päivistä kotona muistan lähinnä vain kivun. Tisseihin sattui koko ajan, mutta auta armias niitä hetkiä kun imetin. Piti käyttää kunnolla tahdonvoimaa, ettei riuhtaissut vauvaa pois rinnalta. Kävely sattui, istuminen sattui, oikeastaan makaaminenkin sattui. Vauvan kantaminen sattui. Itkin väsymystä, kipua ja turhautumista vähän joka välissä. Tsemppasin itseäni ajattelemalla, että varmasti viimeistään kuukauden päästä kivut helpottavat.

Nyt siis kahden viikon jälkeen voin onnekseni todeta, että olo on nyt jo huomattavasti parempi. Vieläkin imetys nipistää, kävely ja istuminen on epämukavaa ja tissejä aristaa, mutta nämä asiat kyllä kestää. Lisäksi makuuasennossa ei enää satu! Pakko myöntää, että nyt vasta alan nauttimaan vauvastakin. Alkuun kun pelkäsi jokaista itkua, sillä siitä seurasi aina 1) liikkumisesta 2) vauvan nostamisesta ja kantamisesta 3) imettämisestä johtuvaa kipua. Nyt sitä jo tulee sellainen ajatus, että haluaa hoitaa vauvaa ja saada toisen tarpeet tyydytettyä.


Mun omasta itkusta nyt ei vieläkään tunnu tulevan loppua, mutta pistetään hormonien piikkiin. Itkua aiheuttaa muun muassa vauvan ottama katsekontakti, pesemättömät pyykit, pestyt pyykit, pienet kädet ja varpaat, huono-äiti fiilis tunkiessa paljon parjattua tuttia itkevän vauvan suuhun sekä toisaalta myös tyytyväisenä sitä tuttia imeskelevän vauvan katselu.

Vielä tuntuu hassulta sanoa itseään äidiksi. "Äiti tietää", "Äiti vaihtaa vaipan", "Äiti on tässä". Luulisi, että korva pikku hiljaa tottuu moiseen nimikkeeseen kun sitä hokee päivät pitkät. Lisäksi oon vielä hirveän epävarma kaikesta: teenkö tän nyt oikeen, miten tää nyt menee, pitäisköhän googlettaa.. Kuitenkin joka päivä oppii uutta ja vähitellen usko omaan pärjäävyyteen kasvaa. Parin päivän päästä on neuvola, jossa nähdään ainakin se, olenko onnistunut ruokkimaan lastani tarpeeksi. Sillä kun pärjää äitinä varmaan aika pitkälle. Ehkä musta sitten vähitellen kuoriutuu superäiti, joka jaksaa vielä joskus siivota ja leipoa! Ja kyllä, mun mielestä sellainen äiti on todellakin super.

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Synnytyskertomus

Otsikon mukaisesti vähän tarinaa siitä päivästä, kun vauva päätti tulla iskää ja äiskää vihdoin moikkaamaan! Kaikki tosiaan alkoi maanantaina puolen päivän aikaan pienellä jomotuksella alavatsalla. Ajattelin kehon valmistelevan itseään synnytystä varten, mutta en osannut vielä aavistaa, kuinka viimeisiä valmisteluja se itseasiassa tekikään. Oltiin koko päivä liikenteessä: käytiin poikaystävän isän sekä mummon luona kylässä ja lisäksi pyörähdettiin erään festarialueen ulkopuolella morjestelemassa juhlakansaa. Iltaa kohti pieni jomotus oli muuttunut kohtauksittaisiksi kivuiksi, jotka kyllä tunnistin supistuksiksi. Laskin niitä tulevan noin 5 minuutin välein, mutta en vieläkää huolestunut, sillä ajattelin "oikeiden" supistuksien olevan näitä kovempia.

Ajeltiin iltasella kotiin leffavuokraamon kautta, mutta ei meidän elokuvan katselusta sitten kotona tullutkaan mitään. Tosi nopeasti supistukset voimistuivat, ja reilun tunnin päästä soitin sairaalaan epäillessäni lapsivesien menneen. Puhelimessa käskettiin odotella kotona ja seurata tilannetta. Ei mennyt kauaa, kun soittelin sinne uudestaan ja kerroin, että nyt kyllä lapsivedet ihan varmasti meni. Sain kehotukseksi olla aamuun asti kotona, ellei kivut käy sietämättömiksi. Ehkä puoli tuntia sinnittelin, kunnes pelästyin yhtäkkistä ponnistuksen tarvetta ja lähdettiin pikaisesti viemään koiraa hoitoon ja kohti sairaalaa.

Menomatkasta en muista kauheasti mitään, ajattelin vaan koko ajan, että pakko kestää. Lisäksi kyllä epäilin edelleen, että raahaudunko sairaalaan nyt turhaan, kun tosiaan aamuun asti käskettiin kotona odotella. No, paikan päällä olinkin sitten jo 8cm auki ja pääsin nopeasti synnytyssaliin sen jälkeen, kun olin karjunut hoitajalle synnyttäväni lapsen kohta siihen paikkaan :D

Vartti siitä kun kätilö antoi luvan ponnistaa olikin pienokainen jo sylissäni. Taisin yhteensä ponnistaa noin viisi kertaa, eli tosi "pienellä" vaivalla selvisin. En ehtinyt saada kivunlievitystä, mutta en mä sitä edes ehtinyt kaivata. Jossain vaiheessa kätilö sanoi tekevänsä episiotomian, jota vähän pelästyin, mutta eipä se kipu kaiken muun epämukavuuden keskellä tuntunut. Pian sen jälkeen kätilö sanoi, ettei minun enää tarvitse tehdä mitään: tällöin en vielä edes tajunnut, että se tarkoitti synnytyksen olevan lähes ohi.

Neiti muutaman tunnin ikäisenä
Kaikista paras hetki synnytyksen aikana oli se, kun katsoin poikaystävää ja näin hänen puolestansa katsovan jotakin tippa linssissä: siitä tiesin, että vauva oli syntynyt ja pian kuuluikin tähän asti ihanin kuulemani rääkäisy! Vaikka synnytys oli nopea, muistan olleeni tosi uupunut sen jälkeen. Jalat kramppasivat ja kätilön keskeneräiset ompeluhommat tekivät kipeää, mutta fiilis oli lähinnä väsynyt. Täytyy siis nostaa hattua ensinnäkin ihan jokaiselle synnyttäjälle, mutta erityisesti niille, joilla homma kestää jopa vuorokausia! Kaiken sen väsymyksen keskellä olin toki myös tosi onnellinen ja helpottunut.

Synnytyssalista siirryttiin puoli viiden aikaan yöllä osastolle, jossa oltiin kymmeneen asti odottelemassa saattajaa potilashotellille. Vauva nukkui tyytyväisenä kapalossa, ja tuijottelin häntä ihmeissäni sängystä. En ollut oikeastaan miettinyt synnytystä etukäteen tai pohtinut esimerkiksi kivunlievitysvaihtoehtoja, vaan olin päättänyt mennä tilanteen mukaan. Onneksi näin, enpä ollut turhaan kuluttanut aikaa moiseen pohtimiseen. Kokemuksena synnytys oli hyvä, samaan aikaan tosin myös hämmentävä sen nopeuden vuoksi. Ainakaan mitään traumoja ei jäänyt! Saankin olla kiitollinen ja onnellinen siitä, että omalla kohdallani keho hoiti hommansa niin hyvin ja sain pienen ihmeen viereeni terveenä ja hyvinvoivana. :)

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Hän on täällä!

Pieni prinsessa 3600g ja 49cm
Kuten ehkä hiljaisuudesta blogin puolella voi päätellä, meillä on alkanut vauva-arki! Neiti tosiaan päätti syntyä viikon etuajassa, mikä ei kyllä harmittanut yhtään mahansa kanssa kärsivää äitiä. Kaikki tapahtui tosi nopeasti: aamulla tunsin poltetta alavatsalla, ja siitä sitten päivän mittaan supistukset alkoivat koventua. Illalla soittelinkin sitten sairaalaan, että mitäs nyt tehdään, kun lapsivedet meni. Käskivät odotella aamuun, ellei olo käy liian tukalaksi: tunti tästä eteenpäin kuitenkin karjuin suihkussa olevalle poikaystävälle, että nyt kyllä lähdetään heti paikalla. Ei mennyt montaa tuntia tästä, kun meillä oli pieni käärö vieressämme :)

Kaikki on aika uutta ja sillä en ole konettakaan avannut, kun kaikki energia tuntuu menevän opetteluun. En myöskään osannut ennalta pelätä mitään kipuja, mutta nyt 1,5vk synnytyksestä on vieläkin kyllä paikat aika hellänä, eikä esimerkiksi istumisesta tule vielä mitään. Myös imetys tuotti alussa paljon harmia ja itkua meille kaikille, mutta nyt sillä saralla menee paremmin.

En mä vieläkään ihan tajua, että tässä se kauan odotettu perheenjäsen nyt on. Silmät sydäminä tulee häntä tuijoteltua pitkin päivää. Tervetuloa maailmaan rakas

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Raskausviikko 39 kuulumisia ja babyshowerit


Kun otin tänään uuden masukuvan ja vertasin sitä aiempaan, lakkasin täysin ihmettelemästä, miksi mulle on viime viikkoina tullut mahan kanssa vähän tuskanen olo. Oon alkanut vastaamaan perinteisiin "miten oot jaksellut?"-kysymykseen pelkän hyvän sijasta myös sen, että voisi vauva kyllä jo syntyäkin. Kuinka paljon se siellä vielä aikoo kasvaa? Ei mun mahassa riitä enää iho!

Edelleenkään en silti ole erityisen kipeä ja varmasti raskauteni on niin sanotusti helppo raskaus, mistä täytyy olla kyllä kiitollinen. Mä oon ihmisenä kuitenkin sellainen, etten jaksaisi yhtään maata paikallaan, ja nyt kun kaikki tekeminen on haastavaa, meinaan välillä olla täysi hermoraunio! Monesti iltaisin oon tosi ärtynyt ja itkuinen, kun pakko yrittää muka vielä siivoilla tai jotain muuta, mutta samaan aikaan kroppa huutaa makuulle pääsyä. Myös istuminen on aika ehdoton ei, sillä tuntuu, ettei maha vaan anna tarpeeksi periksi moista vaativaa asentoa varten..

Miehen kanssa ollaan puhuttu, että ei edelleenkään kumpikaan tajuta täysin, että meillä on ihan kohta oikeasti lapsi. Kyllähän siihen on tässä ehtinyt asennoitua ja asian sisäistämään, mutta ehkä syy on siinä, että ei oikein osaa ajatella, millaista se elämä tästä eteenpäin konkreettisesti on. Onko vauvan hoitaminen kuluttavaa? Jääkö meille yhteistä aikaa? Millainen ihmisen alku sieltä on tulossa? Miltä tuntuu olla niin kiinni jossain toisessa?


Kuin tilauksesta tän viikon alussa sain kuitenkin kokea ihanan yllätyksen, kun rakkaat ystäväni oli järkännyt mulle babyshowerit! Siinä unohtui kyllä kaikki turhautumiset ja etukäteen stressailut: olin vaan superotettu ja onnellinen. Vieläkin alkaa itkettää, kun ajattelee, että ihan minua ja vauvaa varten he olivat kaiken suunnitelleet ja järjestäneet.

Juhlat olivat kaverin luona ja luulin tosiaan meidän hakevan sieltä vain nopeasti jotain tavaroita, joten tottakai olin jättänyt kotiasun eli tässä tapauksessa lökähousut ja kulahtaneen harmaan paidan päälle. Sekä tietysti myös lähtenyt matkaan suoraan päikkäreiltä heränneenä ilman, että olin vilkaissut peiliin. Onneksi mun ulkomuotoni (mahan kokoa lukuunottamatta) ei ollut juhlian pointtina :D

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Rv 38+0 neuvola ja vaatehankintoja

Alkuviikosta oli neuvola-aika, jossa tsekkailtiin, että kaikki on ok. Terveydenhoitaja tunnusteli vauvan sijaintia, ja kuulemma hyvin oli laskeutunut ja pää kiinnittynyt, eli neitokainen on ihan valmiina siellä! Mullakin oli kivasti hemoglobiinit lähtenyt nousuun ja paino lisääntynyt asiaan kuuluvalla tavalla. Fundus-mitta oli tipahtanut keskikäyrälle, joka vähän rauhotti mun pelkoa hypersuperjättivauvasta.. :D 


 Paino: 74,6kg (ed. kerralla 73,9kg) yhteensä + 11,2kg
Verenpaine: 122/75(131/76)
Hemoglobiini: 112 (101)
Sf-mitta 33cm (31cm)
Sikiöllä raivotarjonta ja syke 125

Mua alkaa oikeasti jo vähän jännittää! Raskaus on edennyt siihen pisteeseen, että tää pieni ihmisen alku voi oikeasti tulla tähän maailman milloin hyvänsä  vaikka tänään! Vähitellen myös olo on alkanut muuttua sen mukaiseksi, että en enää jaksaisi ylimääräisiä odotella. Mahan kanssa kyllä pärjään, enkä mä mitenkään erityisen tuskissani ole, mutta jotenkin tää kömpelyys turhauttaa älyttömästi. Äsyttää, kun kaikki liikkuminen on niin hankalaa ja vaivalloista. Salikortinkin pistin tänään jäähylle, kotityöt ja koiranpennun pissatus ovat tällä hetkellä ihan tarpeeksi :D 


Oon saanut aivan mielettömän paljon vauvalle vaatteita kavereilta ja sukulaisilta lahjoituksina ja olen ne kyllä erittäin kiitollisena ottanut vastaan. Nyt loppumetreillä mulle iski kuitenkin tarve käydä ostamassa itse edes jotain pienokaista varten. Myös poikaystävä oli reissussa mukana, mikä näkyy sinisinä väripilkkuina muuten niin hempeissä ostoksissa. Ei kaiken tarvitse olla vaaleanpunaista, vaikka itse sen suosimiseen sorrunkin!

Vielä jotain juttuja on kotona tekemättä, joten ihan valmis en vielä synnärille olisi lähtemään. Seuraava neuvola-aika on varattuna lasketun ajan päivälle, saa nähdä tuleeko ajanvaraukselle käyttöä vai ei ;)

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Pentuarki – treenausta vauvaa varten?


Onhan tää aika yksinäistä-postauksessa mainitsin, kuinka meille on kotiutumassa ennen varsinaista ihmisvauvaa tällainen vähän karvaisempi yksilö. Olin täysin oikeassa siinä, että yksinäistä ei ole kyseisen karvaturrin saapumisen jälkeen kyllä ollut. Pentu on rytmittänyt päivää ja tarjonnut sitä kaipaamaani aktiviteettia. Jatkuva kyykkäily tuntuu myös helpottaneen liitoskipuja  tai sitten en vaan ole ehtinyt kiinnittää niihin huomiota.

Vielä en voi varmaksi sanoa, mutta arvelisin, että pentuarki muistuttaa jonkin verran vauva-arkea: omat menot tulee sovitettua toisen ehtojen mukaan, yöllä heräillään kitinään ja päivät ovat yhtä pissakakka-showta. Toisaalta vielä kertaakaan ei esimerkiksi ole harmittanut lähteä yöllä pissareissulle takapihalle, ja pennun sylissäpito tyydyttää yllättävän hyvin kärsimättömän raskaana olevan naisen hellimisviettiä.

Tunne siitä, että olet vastuussa jostain toisesta, on ollut oikeastaan aika ihana. Ensin hieman jännitti, että osaanko tehdä kaikki jutut oikein ja onnistunko esimerkiksi opettamaan koiran oikeille tavoille. Nyt parin viikon jälkeen mut on vallannut tietynlainen varmuus: kyllä tästä hyvä tulee. Sama varmuus on hiipinyt myös ajatuksiin koskien tulevaa aikaa vastasyntyneen kanssa. Uskon riittäväni tälle vähän vaativammallekin pikkuiselle tekemällä parhaani ja olemalla mahdollisimman, tai niin kuin monesti kuulee sanottavan, riittävän, hyvä äiti.


Vielä en tiedä sitä, millaista on sitten yhdessä vauvan ja pennun kanssa. Vapaaehtoisiksi ilmoittautuneita hoitajia hauvelilla on ainakin vaikka muille jakaa, mutta tietenkin sitä haluaisi itse pärjätä mahdollisimman hyvin. Pennun kanssa touhuaminen on onneksi vienyt ajatuksia moisista huolista muualle, eikä asia enää stressaa niin paljon. Onhan se myös aika mukavaa, kun pystyy olemaan kahden pienokaisen kanssa kotona. Lisäksi uskon, että tämän lapsen ja koiran suhteesta tulee ajan saatossa aika vankka ja merkittävä, kun molemmat ovat pienestä asti toistensa seurassa!

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Parit raskauskuvat (pikku-Niket)

Eräs päivä selailin itselleni uusia lenkkareita netissä, mutta jotenkin kummasti eksyin vilkuilemaan myös lasten kenkiä. Eihän vauva moisia tarvitse vielä pitkään aikaan, mutta eikös syyksi riitä se, että onhan pienet kengät varmaan söpöintä vauvakamaa ikinä?! Mun oli pakko, siis ihan pakko, tilata nää prinsessa-Niket meille kotiin  vaikka sitten sisustuselementiksi. 

Pidettiin yksi päivä valokuvaustuokio ystävän kanssa ja pakkohan nää kengät oli ottaa mukaan kuvausrekvisiitaksi. Tässä pari otosta tännekin! 




 

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Raskausajan yläkroppatreeni

Nyt kun raskauden viimeinen kuukausi on käynnissä, on liikunnan motivaationa todellakin pelkkä tekemisen ilo ja jaksamisen lisääminen. Sillä ei ole mitään väliä, että painot ovat pienet tai niitä ei ole ollenkaan. Jos jotain liikettä ei pysty tekemään, vaikka se olisi vielä edellisenä päivänä tuntunut hyvältä, ei silläkään ole väliä. Päivät ovat erilaisia, ja jokainen treeni tehdään sen päivän fiiliksen mukaan. 


Tässä kohtaa ei varmasti ole mitään yleispätevää ohjetta tai sääntöä siitä, miten kannattaa liikkua tai mitä liikkeitä harjoittaa. Siksipä mä en kirjoita mun treeneistä sillä, että joku voisi "tehdä perässä" tai muutenkaan ajatuksena neuvoa ketään. Voin vain sanoa, että nämä liikkeet tuntuvat yhä omassa kehossa hyviltä ja näitä voi kokeilla jos haluaa. 

Lämmittely 
crosstrainerilla 30min

Lämmittely on pitkä, koska itse lihaskuntoon ei kulu paljon aikaa. Sykkeen pidän koko ajan matalana, noin 120-140 välissä. Tekeminen on koko ajan mukavaa, missään kohtaa ei tunnu oikeastaan varsinaista rasitusta tai hengästymistä. Loppua kohti vaan huomaa mukavan lämmön tunteen kropassa, joka ainakin itselleni tuo sen energisen fiiliksen. Olen ollut myös huomaavinani, että pienen hikoilun jälkeen kivut esimerkiksi selässä ovat vähäisemmät.

Sitten itse treeniohjelma:

1) Alatalja köydellä 3x12
2) Kulmasoutu taljassa yhdellä kädellä 3x10/käsi
3) Vipunostot eteen käsipainoilla 3x15
4a) Pystypunnerrus käsipainoilla istuen jumppapallon päällä 3x15
4b) Hauiskääntö  käsipainoilla istuen jumppapallon päällä 3x15

Alataljaa ajattelin tehdä niin kauan kun salilla käyn. Tuntuu ihanalta selässä ja lisäksi tietenkin vahvistaa koko selän lihaksistoa  musta tuntuu, että se on pelastanut mut suuremmilta selkäsäryiltä! Kulmasoutua voi myös tehdä käsipainoilla, tangolla sen sijaan en enää kyllä lähtisi koittamaan. Vipunostot eteen vahvistavat juuri niitä vauvan hyppyytys-lihaksia, joten senkin tekemisestä raskausaikana lienee hyötyä ;) Loppuun on kiva vähän istuskella jumppapallolla (treenaa samalla mm. keskivartalon syviä lihaksia) ja tehdä supersettinä elikkä peräkkäin sekä pystypunnerrus että hauiskääntö kevyillä käsipainoilla.

Tein tän treenin noin viikko sitten viimeksi, huomenna ajattelin taas mennä jotain hyvin samantapaista koittamaan. Saa nähdä vieläkö jaksaa! 

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Rv 36+0 neuvola

Siis enkö just alotellut tätä blogia ja kirjoittanut postauksen edellisestä neuvolakäynnistä?! Vaikka tavallaan olo tuntuu jo tosi kärsimättömältä, samaan aikaan raskausaika kyllä etenee kyllä ihan hirmu kovaa vauhtia! (toisin kuin minä :D) 


Eilen oli sekä terveydenhoitaja- että lääkärineuvola. Kuten viimeksikin, kaikki näytti olevan vauvalla varsin hyvin. Kerroin aikaisemmin erään toisen lääkärin "pelotelleen" mua isolla vauvalla, mutta tämä lääkäri kyllä vakuutti hänen olevan ihan normaalikokoinen. Käynnin tarkoituksena oli muun muassa arvioida synnytystapaa, ja tämä lääkäri päätyi epäröimättä alatiesynnytykseen, vaikka siitä jossain vaiheessa muka jotain epäilystä oli. Hyvin kuulemma on vauvalla tilaa tulla ja mukavasti oli nyt jo pää laskeutunutkin. Kyllä helpotti kuulla nää kaikki asiat!

Paino: 73,9kg (ed. kerralla 72,8kg) yhteensä + 10,6kg
Verenpaine: 131/76 (116/68)
Hemoglobiini: 101 (107)
Sf-mitta 31cm (30,5cm)
Sikiöllä raivotarjonta2 ja syke 140

Edellisen neuvolapostauksen tapaan tässä näitä mittauksia! Kaikki oli muuten hyvin, mutta hemoglobiini oli jatkanut laskusuuntaisena rautalisästä huolimatta. En ole ihan maksimiannosta sitä lisää syönyt, sillä luulin pienemmänkin määrän auttavan, mutta täytynee näköjään ottaa kovemmat konstit käyttöön. Mitään huolta vauvalle tuosta ei sinänsä ole, mutta voisi omaa jaksamista auttaa, jos saisin hemoglobiinin pikkaisen korkeampiin lukemiin. 

Vielä on varattuna neuvolakäynti parin viikon päähän sekä sitten lasketun ajan päivälle. Mulla on kyllä olut ihan huippu mukava terveydenhoitaja tuolla, ja vain ensi kerralla on hänen kesälomansa takia joku muu paikalla. Oon niin kiitollinen, sillä onhan noita kauhutarinoita alati vaihtuvista tai muuten vain epämiellyttävistä terkkareista olemassa ihan joka lähtöön.

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Kuntosalijäsenyyden hankkiminen raskausaikana


Vihdoin sain eilen aikaiseksi tallustettua tuon alle puolen kilometrin mittaisen matkan lähimmälle GoGo-kuntosalille. Ajatuksenani oli, että otan 20 päivän jäsenyyden sinne näin alkuun, mutta ylläri poistuin paikalta kuitenkin ihan kokoaikaisena jäsenenä. Olen vielä toistaiseksi aika varma siitä, että päätös oli taloudellisesti looginen, enkä mennyt vain hyvän työntekijän myyntiansaan..

Kuitenkin, ideana on nyt siis treenailla tämän viimeisen raskauskuukauden aikana niin pitkälle kuin vointi vain sallii, sen jälkeen pistää jäsenyys jäähylle ja aloitella sitten uudestaan, kun kroppa on palautunut synnytyksestä. Tiedostan sen, että periaatteessa en kuntosalia mihinkään tarvitsisi vielä pitkään aikaan: varmasti ihan kevyt kotijumppailu ja kävely ovat niitä asioita, joilla liikuntaa tulen aloittelemaan synnytyksen jälkeen. Mä kuitenkin olen treenaajana sellainen, että tarvitsen sen erillisen paikan, jossa tehdä treeni! Kotona on helppo viivytellä aloittamista ja muutenkin motivaatiota on vaikeampi löytää. Pidän siitä, että saan kotona tehdä kotijuttuja, ja treenijuttuja sitten muualla.

Eilen pääsin siis onnesta soikeana taas tekemään kuntosalitreenin, tietenkin mahan kokoon sopivalla tyylillä ja temmolla. Lämmittelin crosstrainerilla, joka tuntui yllättäen paljon mukavammalta laitteelta kuin kuntopyörä vaikkapa 10 viikkoa sitten. Yläkroppaa treenasin muutaman kilon käsipainoilla ja alakroppaan riitti varsin hyvin oma kehonpaino. Lopussa vielä tein pikaiset venyttelyt (huom esim. tätä en ikinä, siis ikinä, olisi tehnyt kotioloissa :D). Oli niin kivaa ja hyvältä tuntui!

Liikunta on raskausaikana mulle ollut sellainen juttu, jonka kautta oon hakenut jaksamista ja hyvää oloa. Vaikka välillä turhauttaakin se, ettei millään kykene tekemään läheskään kaikkea mitä haluaisi, jäädään silti mielialamittarissa joka treenin jälkeen plussan puolelle. Sinänsä on myös aika rentouttavaa, kun ei tarvitse treenata mitenkään äärirajoilla tai epämukavuusalueella. Oon sitä vastoin ollut todella lempeä itselleni koko raskausajan: mitään ei ole "pakko" tehdä eikä treenejä todellakaan tarvitse suorittaa. Jos kesken treenin tekee mieli pysähtyä kuuntelemaan hyvää musiikkia, se on ihan ok. Samoin on ok vaihtaa kuntopyörän polkemisesta käsitreenin pariin jne. Kunhan jää hyvä mieli!

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Onhan tää aika yksinäistä


Nimittäin odottaminen. Aamulla herään vähän sen jälkeen kun poikaystävä on lähtenyt töihin. Teen kotitöitä, käyn kävelyllä ja selailen blogeja tai facebookkia kännykällä. Siivoilen vähän vauvan huonetta ja päätän järjestää hyllykön uuteen järjestykseen. Unohdun sohvalle tuijottelemaan mahaa ja vauvan liikehtimistä. 

Iltapäivällä poikaystävä tulee kotiin. Käydään ehkä yhdessä kaupassa ja jutellaan päivän kuulumisia: sellaista arkista touhuamista. Illalla hän lähtee luultavammin omiin harrastuksiinsa. Lähes kaikki kaverini tekevät vuorotyötä, ja yhteisiä treffejä on mahdoton sopia hirveän tiiviisti. Illalla tekisi kyllä mieli lähteä käymään jossain, mutta siinä kohtaa päivää kroppa esittää vastalauseita kaikkea muuta paitsi kylkisennossa makaamista kohtaan. Lasken sängyssä maatessani, montako päivää laskettuun aikaan vielä on.

Kaikkien muiden elämä tuntuu olevan kauhean kiireistä ja tekemisen täyteistä, kun taas omaa päivääni rytmittä lähinnä pyykkitupavuoro. Mieskin kuvaili yksi päivä mun elämää tosi hohdokkaasti: aamulla puen päivävaatteet, sitten siivoan ja illalla vaihdan yöpaidan ennen nukkumaanmenoa. Siltä mun päivät oikeasti välillä tuntuukin! 


Tottakai ymmärrän, että enhän mä edes jaksaisi koko päivää pyöriä kaupungilla tai rynniä harrastuksesta toiseen. Ja olen toki myös iloinen siitä, että jaksan sentään touhuta, eikä päivät kulu sohvalla maatessa. Välillä vaan tuntuu, että odotan yksin. Kun ei ole niin kiire koko ajan, vauva-ajatukset kerkiävät pyörimään päässä jatkuvalla syötöllä. Eikä niitä yksin ollessa voi oikein kenenkään kanssa jakaakaan. 

En ole täällä blogissa maininnut, mutta meille tulee ennen tätä varsinaista vauvaa toinen pieni vauveli asumaan – haemme nimittäin sunnuntaina kotiimme pienen koiranpennun! Pidän itse ajatusta hieman hulluna, mutta toisaalta en malttaisi odottaa, että saan itselleni tänne kaverin jo nyt. Lisäksi mieltäni rauhoittaa se, että apukäsiä ja hoitopaikkoja on tarjolla runsain mitoin siltä varalta, että vauvan ja koiran hoito yhdessä osoittautuukin liian raskaaksi. 

Jännä ajatus, että tällä hetkellä tunnen oloni yksinäisemmäksi kuin ehkä koskaan, mutta ihan pian olen kahden pienen elämänalun luona ja tavoitettavissa lähes koko ajan. Luonnollisesti jännitän sitä vastuuta, mutta samaan aikaan meinaan haljeta onnellisuudesta. Odottavan ajasta on todellakin mun kohdalla tullut nyt pitkä, mutta onneksi palkinto on kaiken sen arvoinen 

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Raskauskuulumisia


Viime päivät on kuluneet taas ihan hirmuisen nopeasti. Raskauden kanssa tuntuu, että jumittaisin paikallaan. Olo on ollut ihan samanlainen jo jonkin aikaa ja kaikkiin vaivoihin alkaa oikeastaan tottua. Mun on tosin helppo puhua, koska oon onneksi ainakin tähän asti selvinnyt tosi vähillä kolotuksilla. Oonkin kauhuissani lueskellut Facebookin vauvaryhmiä ja kaikkia mahdollisia ongelmia, mitä mulla voisi olla. Lisäksi oon kauhuissani siitä, että näillä viikoilla alkaa jo oikeasti syntyä lapsia ja se on ihan ok!

Jossain raskauspäissäni latasin kännykkäänkin sovelluksen, jossa on laskuri laskettuun aikaan. Eilen mokoma käski mun myös hemmotella itseäni, ja tänään onkin onneksi kampaaja-aika varattuna. Hiusten värjäämisestä raskausaikana kuulee monia mielipiteitä, mutta omani on jälleen kerran se maalaisjärjen käyttö. En vaan jaksa uskoa, että normaalista hiustenvärjäilystä voisi olla sen suurempia haittoja tässä muutenkin kemikaalientäyteisessä maailmassa. Tottakai vähemmän on aina parempi, mutta itse ainakin stressaan tätä kauheaa tyvikasvua jo sen verran, että luulisi sen olevan haitallisempaa :D



Jänniä juttuja tapahtuu myös ihan kotihommien saralla. Yhtäkkiä pyykinpesusta, yllättäen juuri vauvan vaatteiden pesusta, on tullut joku pyhä toimitus, jota odotan kuin kuuta nousevaa. Meillä hajosi pesukone joku aika sitten, joten pesutuvan varaileminen on aina oma hommansa. Lisäksi pakotin poikaystävän kaivamaan silityskamppeet varastosta. Oon nyt seitsemän vuotta asunut omillani, enkä kertaakaan ole silittänyt yhtään mitään. Eilen kuitenkin pyykinpesun jälkeen into piukeena silittelin jopa harsoja.. Mihinköhän tää homma vielä eskaloituu? 

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Liikuntani raskausaikana


Tein ensimmäisen positiivisen raskaustestin marraskuun loppupuolella. Täytyy myöntää, että en kyllä muista yhtään, mitä mahdoin puuhailla sen loppuvuoden (muuta kuin panikoida ja miettiä, koska ja kelle voisi raskaudesta kertoa). Eli siis liikuntapuolesta mulla ei ole mitään muistikuvaa. Voin kyllä melko pahoin noiden viikkojen aikana, joten epäilen, etten hirveästi silloin pystynyt urheilemaan.

Sen verran kuitenkin muistan, että tammikuusta huhtikuuhun sen sijaan jaksoin urheilla säännöllisesti ja monipuolisesti, eli siis about raskausviikot 1228. Pahoinvointi loppui melkolailla seinään tuon maagisen 12 viikon jälkeen. Pyrin noihin aikoihin käymään 23 kertaa viikossa kuntosalilla sekä lisäksi säännöllisen epäsäännöllisesti uimahallissa ja kävelyllä. Kun ei ollut liukasta, ajoin myös pyörällä esimerkiksi juuri salimatkat, josta tuli hyötyliikuntaa.

Harrastin ennen raskautta crosstrainingia, jossa treenataan melko kovalla intensiteetillä ja raskailla painoilla. Alkuraskauden jälkeen nuo tunnit eivät enää tuntuneet hyviltä, joten jätin ne kokonaan pois. Salia olen aiemmin harrastanut hyvinkin aktiivisesti, joten sen uudelleen aloitus oli melko kivutonta. Painot putosivat viikkojen kasvaessa ja vaikka se vähän turhauttikin, sain liikunnasta silti paljon iloa ja jaksamista. Liikkeistä jätin ensimmäisenä pois raskaat kyykyt ja maastavedot, myöhemmin muita liikkeitä sitten sitä mukaan, kun ne alkoivat tuntua ikäviltä.

Nyt oikeastaan 30 raskausviikon jälkeen en ole salilla käynyt, ja viime viikolla irtisanoinkin jäsenyyteni. Syynä tähän on ihan oma vointi ja jaksaminen. Kovin moni liike alkoi tuntua pahalta ja harjoitussupistuksia tuli jo pelkästä punttien nostelun ajattelustakin. Kerran pyöräilin täältä uudesta kodista salille ja takasin, enkä todellakaan olisi sen puolentoista tunnin lisäksi jaksanut tehdä yhtään minkäänlaista treeniä. Myös kasvanut salimatka siis vaikutti siihen, että tuon jäsenyyden irtisanoin.

Tulin tosiaan kipeeksi heti muuttohärdellin rauhoituttua, joten liikunnat ovat olleet nyt pelkkää kävelyä, siivoilua ym. hyötyliikuntaa. Ihan tuossa lähellä on GoGo, johon aion ottaa myöhemmin synnytyksestä palauduttuani jäsenyyden. Harkinnassa on myös, että ottaisin sinne lähipäivinä 20 päivän jäsenyyden (joku kampanja moisesta meneillään), jospa jaksaisin vielä tässä vaiheessa edes jotain tehdä :D Oon myös ajatellut youtubettaa flunssasta parannuttuani jotain raskausajan jumppavideoita, luulisi sellaisia löytyvän. Jos on jotain vinkkejä moisista niin saa ehdotella!

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Raskausviikko 34+0

Oon koko raskauden aina odottanut uutta viikkoa ihan innoissani: jotenkin ne on niin konkreettisia välietappeja, jotka kertovat, että koko ajan mennään eteenpäin ja ollaan lähempänä synnytystä. Mulla on kivasti vielä sattunut maanantaille tuo raskausviikonkin vaihtuminen! Viikot 2030 menivät tosi nopeasti, ja olinkin varma, että nämä viimeiset 10 viikkoa alkaisivat jo tuntua tosi pitkiltä. Väärinpä luulin! Ainakin kolme viimeistä viikkoa ovat taas hurahtaneet ihan hirveätä vauhtia, hyvä kun itse perässä pysyy.


Tällä hetkellä on vähän vaikea kuvailla omaa oloa ja jaksamista, kun nyt viikon on flunssa painanut päälle. Fyysisiä merkkejä viikkojen lisääntymisestä ovat ainakin hengästyminen pienestäkin rehkinnästä, samoin kuin kohdun kovettuminen paljon entistä nopeammin. Väsynyt en oikeastaan ole, mutta selkäkipujen takia on pakko lepäillä kyljellään aina välillä. Psyykkisesti tässä viikon aikana ajatukset ovat ihan selkeästi kääntyneet johonkin vauvamoodiin, eikä mene kyllä hetkeäkään, etten pienokaista ajattelisi. Yöunet ovat myös olleet nyt jatkuvasti katkonaisia, ja silloinkos ajatukset vasta laukkaavat itse synnytyksestä aina sopiviin kotiinlähtövaatteisiin.

Tavaroiden hankinta jatkuu edelleen ja tarkoitus olisi tällä viikolla alkaa pestä pieniä vaatteita valmiiksi odottamaan. Mullahan olisi tässä samaan aikaan projektina myös opinnäytetyön tekoa, joka kieltämättä tuntuu hirveän toissijaiselta. Pakkohan sitä olisi kuitenkin tehdä – vielä kun vaan keksisi sellaisen asennon, jossa tietokoneen näpyttely ei tuottaisi järkyttävää tuskaa heti sen vartin jälkeen.. 

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Mitä vauvalla on ja mitä vielä puuttuu?

Käytiin pari päivää sitten ihan Tokmannilla ihmettelemässä, että mitäs peruskampetta se vauva nyt tarvitsee. Itse olin aivan ulapalla, poikaystävän äiti oli onneksi mukana ja lappoi koriin jos jonkinlaista tavaraa. Päätin kerätäkin netin avustuksella jotain listaa siitä, mitä ihmiset nyt yleensä hankkii vauvaa varten. Listasta poistin joitakin turhia juttuja, joita en itse henkilökohtaisesti kokenut mitenkään tarpeelliseksi, ja osan jätin kysymysmerkillä vielä hautumaan. Isolla rastilla on ne tavarat, mitkä meillä on jo konkreettisesti ja pienellä rastilla taas ne, jotka on vain hakematta kotiin tuttavilta.

Suurin osa tavaroista ollaan tosiaan saatu tai saamassa, ja tottakai äitiyspakkauksen mukana tuli myös paljon tarpeellista. Mua jotenkin helpotti tää listan teko tosi paljon, koska ensinnäkin luulin, että meiltä puuttuu vaikka mitä. Toisin osoittautui, ihan hyvinhän meillä on kaikkea! Tähän postaukseen ajattelin ihan itseäni varten jatkossa päivitellä ostettuja juttuja. Toivottavasti en nyt jättänyt jotain tosi oleellista listaamatta :D

[x] Pinnasänky
[x] Patja
[x] Petauspatja
[X] Peitto
[X] Petivaatteet , lakana , pussilakana
[X] Viltti , tai useampi
[X] Imetystyyny


[X] Tuttipulloja, ainakin pari
[  ] Tuttipullojen sterilisointilaite (ja -lämmitin) 
[?] Tuttipullon imuosia pari-kolme erilaista → ostetaan jos tarvii
[X] Tutteja

[X] Hoitopöytä, hoitoalusta
[X] Vaunut tai yhdistelmärattaat
[X] Turvakaukalo
[X] Lämpöpussi

[X] Vaatetta 50-62 cm
[X] Ohuet lapaset vastasyntyneen käsiin
[X] Vauvan myssy 
[X] Toppahaalari, töppöset ja rukkaset
[X] Hajustamatonta pyykinpesuainetta

[X ] Kylpyamme
[  ] Kylpytuki
[X] Kylpyöljy
[X] Kylpylämpömittari
[X] Kylpytakki tai huppupyyhe


[X] Kynsisakset
[X] Pehmeä hiusharja
[X] Pyllypyyhkeitä ja pyyhkeitä 
[X] Puhdistuslappuja /-liinoja 
[X] Vanupuikkoja, -lappuja

[  ] Itkuhälytin

[X] Talkkia
[X] Perusvoidetta vauvan ihonhoitoon
[  ] Vaippaihottumavoide
[X] Vauvan ihonhoitotarvikkeita 


[X] Vaippoja
[X] Säilytyskori vaipoille/ vauvan hoitotarvikkeille
[  ] Vaipparoskis
[X] Harsoja 
[X]  Kuolahuivi 

[  ] Suolatippoja 
[X] "Nenäimuri" (NenäFrida)

[  ] D-vitamiinitipat
[?] Rela-maitohappobakteeritipat → haetaan varmaan sitten tarvittaessa
[  ] Bepanthen-voidetta apteekista (ärtyneeseen pyllyyn, ihottumaan, kuiviin läiskiin)
[  ] Vauvan särkylääkettä (esim Burana tai Panadol)
[X] Kuumemittari (tavallinen, digitaalinen tai korvamittari)
[  ] Pieniä laastareita

[X] Sitteri
[?] Koliikkikeinu → kuulemma tosi hyvä, mutta hankitaan vasta jos vauva sitä oikeasti tarvitsee
[x] Leikkimatto
[X] Ensileluja  ja puruleluja

[X ] Vauvakirja
[  ] Albumi vauvakuville  

[X] Kantoreppu
[?] Kantoliina → liekö tarpeellinen jos reppu on jo?

[  ] Äidinmaidonkorviketta varalle 


perjantai 3. kesäkuuta 2016

Rv 33+3 neuvola


Eilen oli tosiaan neuvolakäynti. Oli ihana kuulla, että kaikki on vauvalla mahassa hyvin. Lisäksi kun juteltiin vauvan koosta, helpotti kuulla, että vauva kyllä tuntuu olevan ns. hyvänkokoinen, muttei nyt mikään poikkeuksellisen megaiso. Ensi kerralla onkin sitten lääkärinkäynti, jossa tuota kokoasiaa vielä katsellaan.

Paino: 72,8kg (ed. kerralla rv 30 71,6kg) yhteensä + 9,5kg
Verenpaine: 116/68 (127/70)
Hemoglobiini: 107
Sf-mitta 30,5cm (28cm)
Sikiöllä raivotarjonta2 ja syke 133

Siinä vissiin ne tärkeimmät mittaukset! Oon jotenkin ihmeissäni, ettei mun paino ole noussut tuon enempää, sillä kun vertaa nykyistä aktiivisuutta ja ruokavalio entiseen, niin onhan tässä aika iso muutos. Ennen raskautta harrastin rankkaa urheilua säännöllisesti ja söin terveellisesti. Nyt luonnollisesti liikunta on alusta asti ollut lähinnä ylläpitävää ja viime aikoina oikeastaan vain arkiaktiivisuutta. Ruokavalio nyt on ihan ok, mutta kyllä sitä useemmin on tullut ulkona syötyä kuin ennen. Ja vielä oon lähes joka kerta tilannut jotain kera ranskalaisten, koska ranskishimo :D


Hemoglobiini mulla oli vähän alhainen, joten siihen täytyi käydä ostamassa rautalisä. Tuota Maltoferin tippaa terkka kehui ehdottomasti parhaaksi! Edelliseen postaukseen viitaten, saanpa taas yhden hyvän syyn sille, että on ihan ok jos vähän väsyttää. Mun on nimittäin välillä vähän vaikea myöntää sitä, ja helposti ajattelen itseni vain laiskaksi sohvalla maatessani.. Eilen nukuinkin sitten hyvällä omallatunnolla kunnon päikkärit!

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Valvomista ja liikkeiden ihmettelyä


Mitä tulee kun yhdistää raskaana olon, helteen ja flunssan? No ainakin maailman ärsyttävimmät ja turhauttavimmat yöt! Tosiaan viime päivät oon lähinnä maannut sängyssä valveilla, välillä myös sohvalla, jossa oonkin varmaan nukkunut keskimääräisesti enemmän. Nenä on ihan tukossa ja hengittäminen vaikeaa, vaikka pään alle kasaisi miljoona tyynyä. Yleensä oon flunssassa turvautunut nenäsuihkeeseen, mutta nyt oon yrittänyt pärjätä ilman. Tosin mitä nyt asiaa selvittelin, niin ilmeisesti niitä nyt kuitenkin voi käyttää raskaana, vaikka apteekissa eivät uskallakaan moista luvata. Elän kyllä toiveessa, että tää tauti nyt tästä parin päivän sisään helpottaisi.

Oon lueskellut ja kuullut tutuilta, että vähitellen nyt 33 viikolla pitäisi sikiön liikkeet vähentyä kun tilakin kohdussa pienenee. Vaikka ultratädin mukaan tämän yksilön pitäisi olla kunnon mötkäle, niin mun mielestä liikkeet kyllä tuntuu vaan enemmän määrän pysyessä ennallaan. Ja tottakai yöt on vauvan mielestä ihan parasta aikaa treenata kamppailulajeja tai joogata itseään mitä eriskummallisemmilta tuntuviin asentoihin. Näitä liikkeitä oonkin sitten ihmetellyt yöt läpeensä, ainakin on ollut jotain tekemistä valvoskellessa!

Huomenna on aikasin aamusta neuvolakäynti, saa nähdä kuinka aaveen näköisenä saan sinne itseni raahattua. En ole vielä viitsinyt vaihtaa käyntejä muuton jälkeen lähineuvolaan, joten edessä on myös varmasti ratkiriemukas hikinen bussimatka. Onneksi itse neuvolakäynnit on aina tosi kivoja, eiköhän reissusta siis selvitä! 



tiistai 31. toukokuuta 2016

Vielä niin paljon hankittavaa

Muutettiin poikaystävän kanssa pari viikkoa sitten uuteen isompaan asuntoon, jonka vuoksi ei olla hankittu vielä paljoakaan tavaraa vauvaa varten. Ajateltiin, että muuton jälkeen sitten, niin on vähemmän kannettavaa asunnosta toiseen. Nyt tavaranhankkimisaika olisi käsillä, mutta mun pää lyö ihan tyhjää! Meille ollaan luvattu yksittäisiä juttuja eri tuttavien ja sukulaisten puolelta ja lahopäänä oon toki unohtanut täysin, että kuka oli lahjottamassa ja mitä oli lahjottamassa. Joskus mielessä kävi idea luvattujen tavaroiden listaamisesta ylös, mutta asia jäi valitettavasti sinne idean tasolle..


Mitä meillä sitten on? No oikeastaan konkreettisesti vasta yhdistelmävaunut, äitiyspakkaus ja (pesemättömiä..) vaatteita. Nyt kun koulu loppui ja jäin tavallaan jo vähän aikasin äitiyslomalle, mulle on iskenyt pieni paniikki. Eihän tässä ole enää kahta kuukauttakaan aikaa laskettuun aikaan! Oon ihan hermona siitäkin, että vauvan huoneessa on joku hemmetin kuntoilulaite, eihän se sinne kuulu, siis voi kamala! :D Ihan kun se pieni vastasyntynyt nyt välittäisi hetkeäkään onko siellä vähän jotain ylimäärästä vai ei. Lisäksi eilen päätin vähän siivota, ja tottakai vauvan huone oli se jossa niitä lattioita ensimmäisenä olin luuttuamassa, vaikka prioriteeteissa varmaan esimerkiksi olohuone olisi ollut loogisempi siistiä. Onko nää nyt niitä äitiyshormoneja?! Apua.



sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Pari kuvaa mahasta

rv 16 ja rv 32

Edellisessä tekstissä mainitsin, että olen tosiaan ottanut kahdet masukuvat (joskus ajattelin napsivani niitä joka viikko...) Muistan ajatelleeni tuolloin viikolla 16, että maha pömpöttää kyllä ihan selvästi. Nyt näen vain pienen pienen kummun, jota ei kyllä raskausvatsaksi erota. Viereinen kuva on otettu eilen, viikon 32 loppupuolella. Siitä nyt ei taas puolestaan voi juuri erehtyä, siellä se pikkuinen on kasvanut huimaa vauhtia.

Kasvusta puheen ollen, tämä vauvahan kasvelee ihan käyrien ylälaidassa. Mun painonnousu on kuitenkin ollut maltillista, ja mahdollinen raskausdiabeteskin käytiin poissulkemassa pari viikkoa sitten juuri vauvan suurikokoisuuden vuoksi. Ultrassa lääkäri höpötti jostain väärin laskettujen viikkojen mahdollisuudesta ja mahdollisesta ajoissa käynnistämisestä.. Mun mielipide kyllä on, että tää "pienokainen" on vaan perinyt isänsä pituusgeenit tai sitten ottanut aikasen kasvupyrähdyksen.

Mutta kieltämättä vähän jännittää ajatus siitä, että joutuisin synnyttämään poikkeuksellisen ison vauvan. Sellainen normaalikokoinen tuntuu paljon kivemmalta ajatukselta! Turha sitä kai on stressata, kun ulos se tulee kuitenkin tavalla tai toisella sen kokoisena mitä nyt sattuu olemaan.. :)

lauantai 28. toukokuuta 2016

Vauvablogi!

Pitkän vatvomisen jälkeen ajattelin herätellä tämän vanhan blogin henkiin! Ennenhän kirjottelin lähinnä treenailusta ja ruoasta (siitä blogin nimi), mutta nyt on vähän eri kuviot meneillään. Meille on nimittäin syntymässä heinäkuussa pieni prinsessa! <3

Havahduin yksi päivä siihen, että en ole dokumentoinut tätä suurta elämänvaihetta oikeastaan millään tavalla. Kahdet vatsakuvat olen ottanut  siinä kaikki. Jos joskus siis haluaisin muistella, millaista raskausaika oikein oli, ei mulla olisi mitään, minkä avulla tehdä sitä! En halua samaa tapahtuvan vauva-ajalle, joten päätin ratkaista ongelman blogin avulla. Tästä voi tulla mun päiväkirja! Toivottavasti innostun myös kuvailemaan paljon enemmän, kun on joku paikka, jonne kuvat voi syöttää.

Vaikka päässä pyörii suurimmaksi osaksi vauva-ajatuksia päivästä toiseen, oon edelleen toki kiinnostunut myös treenaamisesta ja hyvinvoinnista yleisestikin. Se siis tulee mitä luultavammin näkymään täällä bloginkin puolella. En oikeastaan halua sen suuremmin määritellä sitä, mistä kirjoitan: haluan vain paikan, johon purkaa kaikkea tätä jännää, ihanaa aikaa. 

Nyt alan metsästämään raskaus- ja vauva-aiheisa blogeja luettavaksi: jotenkin oon onnistunut hillitsemään itseni niiden selailussa aina tänne raskauden loppuvaiheeseen asti. Ensimmäinen eli vaikein postaus menee nyt julkaisuun, tästä se lähtee!