Rakas 1v-vuotias,
Ennen kun sä synnyit, mulla ei ollut aavistustakaan,
millaista on olla äiti. Yritin kuvitella sitä, mutta se oli tosi vaikeaa.
Paljon olin kuullut kaikenlaista: että luvassa olisi unettomia öitä, vauvan
mahakipuja ja että puklurättejä tarvii omistaa tosi paljon. Olin myös kuullut,
että ennen kuin sen lapsen saa, ei voi ymmärtää millaista se on.
Nämä jutut voin näin myöhemmin allekirjoittaa, mutta
vauvavuoteemme kuului myös paljon muuta. Oli pieniä suloisia varpaita, söpö
parin hampaan hymy, naurunkiljahduksia ja pusuja. Joku kysyi joskus kahvipöydän
ääressä, millaista on olla äiti. Rehellisesti sanoin itkua pidätellen, että
siinä saa kokea sellaista pyyteetöntä rakkautta, jota ei ennen tiennyt olevan
olemassakaan.
Synnytyksesi meni tosi nopeasti ja näin heti isäsi ilmeestä,
milloin tähän maailmaan putkahdit. En ole varmaan koskaan nähnyt niin
onnellisen näköistä ihmistä. Pian olitkin sylissäni, ja niistä onnenkyyneleistä
alkoi elämäni ihmeellisin vuosi.
Alussa oltiin iskän kanssa vähän hämillämme. Opettelimme
yhdessä uutta arkea kanssasi. Äitiä jännitti vähän kaikki alkuun. Tämä aika
opettikin paljon uutta, eikä vain vauvanhoidosta ja sinusta, vaan myös
itsestäni. Opin vähän tuntemattomienkin ihmisten edessä olemaan aidompi. Imetin
kahvipöydässä ihan kenen seurassa vaan. Uskalsin pyytää apua ja ottaa sitä
vastaan. Minusta tuli rohkeampi sinun ansiostasi.
Ensimmäisinä kuukausina tuntui, että olemme samaa ihmistä.
Pidin sinua lähes taukoamatta sylissäni. Vahdin hengitystäsi kun nukuit.
Yölläkin olimme kiinni toisissamme. Näitä hetkiä muistelen nyt lämmöllä. Jopa
sitä, kun istuin kanssasi pari päivää synnytyksen jälkeen koko yön nojatuolissa
valvoen, kuunnellen pientä tuhinaasi ja katsellen uuden päivän valkenemista.
Vähitellen aloit kasvaa enemmän omaksi erilliseksi itseksesi.
Emme olleetkaan enää vain me, vaan sinä ja minä. Tehtiin asioita paljon
yhdessä, vähitellen myös hieman erikseen. Ensin aloit olla lattialla. Myöhemmin
aloit liikkua. Et enää tarvinnutkaan minun syliäni aivan koko ajan. Ennen
äitiyttä en olisi uskonut, millainen ylpeydentunne voi syntyä siitä, kun joku
kääntyy selältä vatsalleen. Tai kuinka yksi pieni hymy voi saada koko kehoon
sellaisen onnentunteen, jota ei edes pysty selittämään.
Sain enenevissä määrin seurata, millainen persoona sinusta
on kehittymässä. Huumorintajuinen ainakin olit, hauskuutit minua ja iskää
oikeastaan ensimmäiseksi teoksesi kukkuu-leikeillä. Saatoimme leikkiä sitä
putkeen vaikka kuinka pitkiä aikoja. Naureskelit muutenkin paljon, vaikutit
iloiselta. Pidit muista ihmisistä ja vilkuttelit vastaantulijoille.
Nyt olet siis yhden vuoden ja olet maailman söpöin ja
kaunein pieni taapero. Osoittelet kaikkea ja sanavarastoosi kuuluu lähinnä
mamma, tä, TÄ ja täätää. Päivä päivältä ymmärrämme toisiamme entistä paremmin.
Sinun kasvun ja kehityksen seuraamisesi on mielenkiintoisinta hommaa ikinä.
Yllätymme iskän kanssa välillä, miten taitava oletkaan. Palloakin heittelet jo
kuin vanha tekijä! En malta odottaa tätä tulevaa vuotta, mitä kaikkea uutta
taas mahdat oppiakaan!
Rakkaudella, Äiti.
