Rakas 1-vuotias

Rakas 1v-vuotias,

Ennen kun sä synnyit, mulla ei ollut aavistustakaan, millaista on olla äiti. Yritin kuvitella sitä, mutta se oli tosi vaikeaa. Paljon olin kuullut kaikenlaista: että luvassa olisi unettomia öitä, vauvan mahakipuja ja että puklurättejä tarvii omistaa tosi paljon. Olin myös kuullut, että ennen kuin sen lapsen saa, ei voi ymmärtää millaista se on.

Nämä jutut voin näin myöhemmin allekirjoittaa, mutta vauvavuoteemme kuului myös paljon muuta. Oli pieniä suloisia varpaita, söpö parin hampaan hymy, naurunkiljahduksia ja pusuja. Joku kysyi joskus kahvipöydän ääressä, millaista on olla äiti. Rehellisesti sanoin itkua pidätellen, että siinä saa kokea sellaista pyyteetöntä rakkautta, jota ei ennen tiennyt olevan olemassakaan.

Synnytyksesi meni tosi nopeasti ja näin heti isäsi ilmeestä, milloin tähän maailmaan putkahdit. En ole varmaan koskaan nähnyt niin onnellisen näköistä ihmistä. Pian olitkin sylissäni, ja niistä onnenkyyneleistä alkoi elämäni ihmeellisin vuosi.

Alussa oltiin iskän kanssa vähän hämillämme. Opettelimme yhdessä uutta arkea kanssasi. Äitiä jännitti vähän kaikki alkuun. Tämä aika opettikin paljon uutta, eikä vain vauvanhoidosta ja sinusta, vaan myös itsestäni. Opin vähän tuntemattomienkin ihmisten edessä olemaan aidompi. Imetin kahvipöydässä ihan kenen seurassa vaan. Uskalsin pyytää apua ja ottaa sitä vastaan. Minusta tuli rohkeampi sinun ansiostasi.

Ensimmäisinä kuukausina tuntui, että olemme samaa ihmistä. Pidin sinua lähes taukoamatta sylissäni. Vahdin hengitystäsi kun nukuit. Yölläkin olimme kiinni toisissamme. Näitä hetkiä muistelen nyt lämmöllä. Jopa sitä, kun istuin kanssasi pari päivää synnytyksen jälkeen koko yön nojatuolissa valvoen, kuunnellen pientä tuhinaasi ja katsellen uuden päivän valkenemista.

Vähitellen aloit kasvaa enemmän omaksi erilliseksi itseksesi. Emme olleetkaan enää vain me, vaan sinä ja minä. Tehtiin asioita paljon yhdessä, vähitellen myös hieman erikseen. Ensin aloit olla lattialla. Myöhemmin aloit liikkua. Et enää tarvinnutkaan minun syliäni aivan koko ajan. Ennen äitiyttä en olisi uskonut, millainen ylpeydentunne voi syntyä siitä, kun joku kääntyy selältä vatsalleen. Tai kuinka yksi pieni hymy voi saada koko kehoon sellaisen onnentunteen, jota ei edes pysty selittämään.

Sain enenevissä määrin seurata, millainen persoona sinusta on kehittymässä. Huumorintajuinen ainakin olit, hauskuutit minua ja iskää oikeastaan ensimmäiseksi teoksesi kukkuu-leikeillä. Saatoimme leikkiä sitä putkeen vaikka kuinka pitkiä aikoja. Naureskelit muutenkin paljon, vaikutit iloiselta. Pidit muista ihmisistä ja vilkuttelit vastaantulijoille.

Nyt olet siis yhden vuoden ja olet maailman söpöin ja kaunein pieni taapero. Osoittelet kaikkea ja sanavarastoosi kuuluu lähinnä mamma, tä, TÄ ja täätää. Päivä päivältä ymmärrämme toisiamme entistä paremmin. Sinun kasvun ja kehityksen seuraamisesi on mielenkiintoisinta hommaa ikinä. Yllätymme iskän kanssa välillä, miten taitava oletkaan. Palloakin heittelet jo kuin vanha tekijä! En malta odottaa tätä tulevaa vuotta, mitä kaikkea uutta taas mahdat oppiakaan!

Rakkaudella, Äiti.

Kuukausikatsaus: 9kk & 10kk

Moikka! Ajattelin kirjoittaa nämä kaksi kuukautta yhdessä, sillä a) kiirettä pukkaa ja b) kirjoitettavaa kehityksestä ei ole niin paljon kuin aikaisemmin. Kuten viimeksikin, voin todeta meidän elämän sujuvan varsin kivasti. Olen ällistyneenä kuunnellut monen äitikaverini puhuvan esiin nousevasta vauvakuumeesta sekä ikävästä sitä omaa pientä vastasyntynyttä kohtaan. Itsellä on vielä täysin tuoreessa muistissa ensimmäiset puoli vuotta, jotka koin todella rankkoina niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tottakai ne olivat myös ihania aikoja, mutta ei mua siihen sirkukseen saisi ihan vielä palaamaa :D

Sitten takaisin nykyhetkeen! Liikkuminen tapahtuu edelleen konttaamalla, mutta tukea vasten seistään jo varsin mallikkaasti. Kävely onnistuu huterasti kävelykärryllä sekä äitin tai iskän käsistä kiinni pitämällä. Pahemmat muksahdukset ja alastulot voi toistaiseksi laskea yhden käden sormilla, josta ehkä voidaan päätellä, että neiti etenee näissä harjoituksissa hitaasti mutta varmasti. Vielä ei koitetakaan tuesta irrottautua.

Nyt taitaa olla ajatuksen juoksussa alkamassa hirveän mielenkiintoinen vaihe, sillä jotkut sanat ovat selvästi alkaneet saada merkityksen. "Maito" ja "mamma" ovat sellaisia taikasanoja, josta alkaa heti suu napsaamaan ja konttaillaan makkariin, jossa siis pääsääntöisesti imetän, sitä "mammaa" hokien. Myös oma napa osataan kysyttäessä osoittaa, samoin pää. Ja hattukin osataan pyynnöstä laittaa päähän, tosin takuita ei ole siitä, onko se siellä oikein päin.

En ole tainnut tänne kirjoitella vauvan huulijänneongelmasta. Olen siis pitkään epäillyt sen olevan kireä, koska muutakaan syytä en ole internetin syövereistä löytänyt sille, että imetys yhä edelleen on kivualiasta. Nyt kun ylähampaat puhkesivat, huomattiin miehen kanssa, että jänne menee hampaiden väliin aiheuttaen raon. Samaan aikaan hampaiden pesusta tuli kamala taistelu. Käytiin sitten yksityisellä lääkärillä napsaisemassa kyseinen jänne poikki. Imetykseen se ei suoranaisesti vaikuttanut, sillä ollaan niin totuttu käyttämään rintakumia, mutta hampaiden pesu hieman helpottui. Lisäksi tytön ylähuuli kasvoi, ennen kun se oli aivan ohut!

Eroahdistus ei ilmene enää niin pahana kuin aikaisemmin. Ehkä nyt harkitsen jättäväni tytön joskus hoitoon, eletään nimittäin aikamoisessa symbioosissa.. Syksyllä hänellä alkaa päiväkoti, joten pakko varmaan treenata erossaoloa edes pienissä määrin ennen sitä. Iskän kanssa kyllä pärjätään, mutta muiden kanssa ei olla vielä kauheasti kokeiltu.

Ruokailua harjoitellaan ahkerasti: syöttäen menee edelleen hyvin ruokaa, mutta itse omin kätösin syöminen on vähän nihkeämpää. Ruokaa vähän maistetaan, sitten sitä aletaan hyvin pian heittelemään ympäriinsä. Samoin käy ruokailuvälineille. Ollaan kuitenkin pyritty maistelemaan koko ajan uusia juttuja. Tähän mennessä yksi varma ruoka on löytynyt, nimittäin perunamuusi ja liha/kana/kasvispullat. Ja raejuusto!

Yöt menee vaihtelevasti, mutta keskimäärin paremmin kuin ennen. Ollaan vihdoin saatu myös pari yhden kerran heräämistä, mikä on kyllä mieletöntä luksusta! Hampaita on tullut kaksi lisää, eli niitä on suussa nyt viisi.. ja taidetaan kovalla vauhdilla tehdä lisää. Päikkäreitä nukutaan vielä kahdet, kestoltaan noin reilun tunnin molemmat.

Kivoja juttuja: kylpeminen, kirjojen selailu, jalkojen rasvaus, koirien katselu lenkillä ja kävelytreenit
Tyhmiä juttuja: liian lähelle tuleva imuri, ruoan odottelu, hoitopöydällä makoilu ja paikaillaan pysyminen

Vauva 8kk

Jos mä sanoin viime kuukausikatsaus-postauksessa, että arki rullaa nopeasti niin perun sanani – NYT se vasta nopeasti rullaakin! Mihin kuukausi on karannut?? Meillä sujuu nykyään päivät mukavasti ruokailun rytmittäminä vailla stressiä tai suurempia murheita. Selailin noita postauksia, jotka olin kirjoittanut juuri vauvan synnyttyä, ja sanoin siellä, että "Ehkä musta sitten vähitellen kuoriutuu superäiti, joka jaksaa vielä joskus siivota ja leipoa!". No, nyt vähitellen taidan omasta mielestäni olla aika super, koska oon leiponut ja siivonnutkin välillä :D

Huomasin myös, että näissä kuvissa olevat pöksyt on samat, mitkä neidillä oli päällä pari kuukautta sitten postauksessa.. vielä menee, mutta alkaa ne kiristymään! Musta kyllä tuntuu, että vauva on päättänyt nyt viimeistään alkaa kunnolla bulkkaamaan, hyvä kun jaksan kantaa sen peppupyykille ja takaisin. Myös 68-kokoisille vaatteille ollaan aikalailla saatu sanoa heipat ja vaihtaa isompiin. Neuvolassa tyttö painoikin jo 8 kiloa ja oli 70cm pitkä. Hullua, mun pienestä miinuskäyrillä kasvasta ministä on tullut ihan kunnon vauva! 

Enää meillä ei juuri ryömitä, vaan kontataan ja KOVAA. Varsinkin jos nähdään koiran vesikippo: äkkiä rynnitään kaataamaan se ennen kuin äiti huomaa! Välillä noustaan tukea vasten joko polvilleen, tai jos neidin haluama esine, lue: kaukosäädin, on korkealla, niin sitten ihan jaloilleen. Vielä ei mihinkään tästä nojasta yritetä liikkua. Kunnon pyllähdyksiäkään ei ole vielä sattunut, taitaa tää tyttö olla vähän varovaisempi tapaus (ei varmaan paranis vielä sanoa..). Edelleenkään istumaan ei osata mennä eikä tulla siitä asennosta pois.

Uutena juttuna on tullut ihan kunnon taputtaminen, jota tehdään aina innostuessa. Myös musiikin tahtiin hytkytellään aina. Lempiartisteja tuntuu vauvalla olevan JVG ja Antti Tuisku :D Leikeistä ihan lemppari on kukkuu-leikki, jossa vauva vetää naaman eteensä esimerkiksi pyyhkeen ja äitin kysyttyä "missä vauva on?" vetäistään pyyhe nopeasti pois ja naureskellaan. Tätä saattaa jatkua vaikka kuinka kauan putkeen.. 

Eroahdistusta äidistä on alkanut näkyä aika vahvasti, varsinkin iltaisin kun ollaan jo vähän väsyneempiä. Kauhea huuto ja itku jos karkaan johonkin pois näkyvistä. Parhaiten pärjätään joko mummon kanssa tai sitten jossain vieraammassa paikassa. Esimerkiksi kun käydään kerhossa, vauva viihtyy siellä kyllä muidenkin kanssa jonkun aikaa. Testattiin tällä viikolla myös kuntosalin lapsiparkki, jossa vauva oli viihtynyt aluksi vallan mainiosti, mutta loppupuolella tarvinnut sitten hoitajan syliä turvaksi. Ehkä mä saan kuitenkin sen turvin tehtyä pikatreenejä päiväsaikaan jatkossakin :D

Ruokaa syödään paljon! Meidän sormiruokailusta teinkin postauksen viimeksi, sen voi lukaista tästä. Sosetta uppoisi aina vaikka kuinka paljon, samoin puuroa. Huuto alkaa melkein aina, kun ruoka loppuu, vaikka annokset on oikeasti aika isoja. En kuitenkaan usko, että vauvalle varsinaisesti jää nälkä, koska rauhoittuu kyllä saadessaan esimerkiksi huikan vettä tai lelun käteen. Ehkä se vaan on mälsää, kun ei saa enää syödä – mikäs sen kivempaa puuhaa on?! :D

Yöt meillä on muuttaneet totaalisesti muotoaan, sillä toteutettiin unikoulu! Ja voin sanoa, että meillä toimi kyllä tosi hyvin ja oli juuri oikea ratkaisu. Voisin tästä kirjoitella ihan erillisen postauksen. Mutta unikoulun lopputuloksena meillä ei siis enää syödä öisin ja nukutaan omassa sängyssä. Ennen oli tosi hyvä yö, jos herättiin vain viisi kertaa (avautuminen siitä täällä): nykyään se olisi meillä huono yö, sillä heräämisiä on yleensä ehkä pari kolme. Tosin alkuyöstä ja loppuyöstä uni on katkonaisempaa, mutta kun itse on muutenkin hereillä niin eipä se haittaa, vaikka välillä joutuukin tutin käydä laittamassa takaisin suuhun. Vauvalla on tulossa myös kaksi ylähammasta jo kahden alahampaan tilalle, joten sekin voi aiheuttaa heräilyä.

Kivoja juttuja ovat koiran vesikupin kaataminen, puhelin, kaukosäädin, musiikkia soittavat lelut, kun joku hypyttää jumppapallon päällä, itse vesimukista juominen ja se kun koira nuoleskelee kättä
Tyhmiä juttuja ovat hampaiden pesu, ruoan loppuminen kesken, jos äiti katoaa näkyvistä, kovat äänet ja se, jos joku yrittää laittaa sitteriin

Meidän sormiruokailu

Moi! Ajattelin tulla kertomaan vähän meidän kokemuksia sormiruokailusta, koska se on aihe, josta oon itse tosi kiinnostunut. Ennen vauvan syntymää ei mieleeni ollut edes tullut se, että vauva voisi syödä itse: päähäni oli vain iskostunut mielikuva äidistä, joka pitää toisessa kädessään Piltti-purkkia ja toisella kädellä ohjaa lusikkaa vauvan suuhun. Aika pian kuitenkin selvisi, että ruokailun voi hoitaa monella muullakin tapaa! 

Sormiruokailu siis lyhyesti sanottuna tarkoittaa sitä, että vauva syö itse joko sormin tai ruokailuvälineillä. Kun turvallisuusseikat ovat kunnossa, se on aivan yhtä turvallinen tapa syödä kuin soseruokailukin. Tärkeää on aloittaa ruokailu vasta, kun vauvan valmiudet täyttyvät. Myös oikanlaisiin sormiruokiin on syytä perehtyä huolella ennen aloitusta. Ja kaiken varalta on hyvä tietenkin lukea ja sisäistää ensiapuohjeet.

Ensimmäisillä kerroilla taisin antaa syötäväksi banaania ja kurkkua. Mua jännitti tosi paljon, ja pelkäsin koko ajan vauvan tukehtuvan. Mieskin taisi jo tokaista, että meidän vauva voisi kyllä ihan pysyä soseiden parissa, kun pitää kaikkia ensiapuohjeitakin jankata. Meidän neiti on kuitenkin osoittautunut tosi lahjakkaaksi ruokailijaksi, eikä vielä ole edes pahanlaista kakomista esiintynyt (mikä tosin olisi täysin normaalia ja asiaankuuluvaa). Enää ei ole muutamaan hetkeen jännittänyt yhtään!

Ihan aluksi tarjosin sormiruokia täysin satunnaisesti, kuitenkin joka päivä jotain. Tämän jälkeen vakiintui sormin syötävä välipala ja myöhemmin myös päivällinen. Lusikan käyttöä ollaan nyt viikon verran treenailtu aamupuuron yhteydessä. Lusikka kyllä eksyy suhteellisen hyvin suuta kohti, kunhan vain ensin itse täytän sen. Muussa tapauksessa tyhjää lusikka aletaan pureskella ja heitellä. Lounaalla tarjoillaan toistaiseksi vielä sosetta syötettynä, samoin iltapuuro syötetään.

Heittelystä päästäänkiin yhteen sormiruokailun osaan, joka on sotku. Sitä syntyy, välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta syntyy aina kuitenkin. Tämän takia reissun päällä, kuten kylässä tai ravintolassa, ollaan menty ihan soseiden voimin. Mussa on itsessä vähän siivousfriikin vikaa, mutta yllättävän hyvin oon sietänyt kyllä vauvan sotkut. Täytyy vain muistuttaa itseään siitä, että se on tärkeä osa opettelua ja että se sotkun määrä tulee vielä joskus vähenemään. Plus kun siivoaa jäljet heti, pääsee suhteellisen helpolla! Ja kun hankkii koiran!

Mitä me sitten ollaan tähän mennessä sormiruokailtu? En varmaan muista kaikkia, mutta yritetäään kuitenkin! Hedelmistä banaania, päärynää, kiiwiä, mangoa, appelsiinia, klementtiiniä ja avocadoa. Sitten perus porkkanaa, perunaa paloina ja muusia ja bataattia. Paljon oon seurannut Simppelin Sormiruokakeittiön sivuja, ja sieltä ollaan testattu parit eri keksit, kanapötköt ja munakkat. Lisäksi oon väsännyt vauvalle oman makaronilaatikon, seitipötköjä ja -pyöryköitä, soveltanut jotain meidän omia ruokia.. Plus reissuun lähtee mukaan mitkäs muutkan kuin maissinaksut! Annokset on aina melko isoja, välillä suorastaan jäätäviä, siitä syystä, että puolet menee kuitenkin lattialle.. :D

Mitä hyötyä sormiruokailusta sitten on? Meidän kohdalla yksi suurimmista plussista on rehellisesti sanottuna se, että saa itse syödä tai hörppiä kahvia rauhassa. Lisäksi mä uskon, että tätä menoa omatoiminen syöminen tapahtuu jo yllättävänkin äkkiä, niin paljon tuntuu taidot kehittyvän koko ajan. Myös uusien reseptien kokeilu on ihan kivaa.. ainakin siihen asti, kunnes vauva vaan heittää kaiken lattialle maistamatta! :D Kaiken kaikkiaan pidän siitä, kuinka sormiruokailu aktivoi ihan erilailla lasta kuin pelkästään syöttäminen. TOSIN ymmärrän myös niitä, jotka haluaa syöttää vain soseita. Ja se on ihan yhtälailla okei. Mekin varmaan jonkin aikaa vielä pitäydytään siinä lounassoseessa. Tää noin 50/50-ruokailu tuntuu just nyt hyvältä just meille!