lauantai 4. kesäkuuta 2016

Mitä vauvalla on ja mitä vielä puuttuu?

Käytiin pari päivää sitten ihan Tokmannilla ihmettelemässä, että mitäs peruskampetta se vauva nyt tarvitsee. Itse olin aivan ulapalla, poikaystävän äiti oli onneksi mukana ja lappoi koriin jos jonkinlaista tavaraa. Päätin kerätäkin netin avustuksella jotain listaa siitä, mitä ihmiset nyt yleensä hankkii vauvaa varten. Listasta poistin joitakin turhia juttuja, joita en itse henkilökohtaisesti kokenut mitenkään tarpeelliseksi, ja osan jätin kysymysmerkillä vielä hautumaan. Isolla rastilla on ne tavarat, mitkä meillä on jo konkreettisesti ja pienellä rastilla taas ne, jotka on vain hakematta kotiin tuttavilta.

Suurin osa tavaroista ollaan tosiaan saatu tai saamassa, ja tottakai äitiyspakkauksen mukana tuli myös paljon tarpeellista. Mua jotenkin helpotti tää listan teko tosi paljon, koska ensinnäkin luulin, että meiltä puuttuu vaikka mitä. Toisin osoittautui, ihan hyvinhän meillä on kaikkea! Tähän postaukseen ajattelin ihan itseäni varten jatkossa päivitellä ostettuja juttuja. Toivottavasti en nyt jättänyt jotain tosi oleellista listaamatta :D

[x] Pinnasänky
[x] Patja
[x] Petauspatja
[X] Peitto
[X] Petivaatteet , lakana , pussilakana
[X] Viltti , tai useampi
[X] Imetystyyny


[X] Tuttipulloja, ainakin pari
[  ] Tuttipullojen sterilisointilaite (ja -lämmitin) 
[?] Tuttipullon imuosia pari-kolme erilaista → ostetaan jos tarvii
[X] Tutteja

[X] Hoitopöytä, hoitoalusta
[X] Vaunut tai yhdistelmärattaat
[X] Turvakaukalo
[X] Lämpöpussi

[X] Vaatetta 50-62 cm
[X] Ohuet lapaset vastasyntyneen käsiin
[X] Vauvan myssy 
[X] Toppahaalari, töppöset ja rukkaset
[X] Hajustamatonta pyykinpesuainetta

[X ] Kylpyamme
[  ] Kylpytuki
[X] Kylpyöljy
[X] Kylpylämpömittari
[X] Kylpytakki tai huppupyyhe


[X] Kynsisakset
[X] Pehmeä hiusharja
[X] Pyllypyyhkeitä ja pyyhkeitä 
[X] Puhdistuslappuja /-liinoja 
[X] Vanupuikkoja, -lappuja

[  ] Itkuhälytin

[X] Talkkia
[X] Perusvoidetta vauvan ihonhoitoon
[  ] Vaippaihottumavoide
[X] Vauvan ihonhoitotarvikkeita 


[X] Vaippoja
[X] Säilytyskori vaipoille/ vauvan hoitotarvikkeille
[  ] Vaipparoskis
[X] Harsoja 
[X]  Kuolahuivi 

[  ] Suolatippoja 
[X] "Nenäimuri" (NenäFrida)

[  ] D-vitamiinitipat
[?] Rela-maitohappobakteeritipat → haetaan varmaan sitten tarvittaessa
[  ] Bepanthen-voidetta apteekista (ärtyneeseen pyllyyn, ihottumaan, kuiviin läiskiin)
[  ] Vauvan särkylääkettä (esim Burana tai Panadol)
[X] Kuumemittari (tavallinen, digitaalinen tai korvamittari)
[  ] Pieniä laastareita

[X] Sitteri
[?] Koliikkikeinu → kuulemma tosi hyvä, mutta hankitaan vasta jos vauva sitä oikeasti tarvitsee
[x] Leikkimatto
[X] Ensileluja  ja puruleluja

[X ] Vauvakirja
[  ] Albumi vauvakuville  

[X] Kantoreppu
[?] Kantoliina → liekö tarpeellinen jos reppu on jo?

[  ] Äidinmaidonkorviketta varalle 


2 kommenttia:

  1. Nää on niin ihanan kamalia nää listat. :D Hirveen paljon tulee ostettua tavaraa valmiiksi ihan kun niitä ei sais kaupoista sitten kun se vauva on syntynyt ja näkee mitä juuri meidän perhe tarvitsee :D Meillä turhia on ollut vauvan ihonhoitotuotteet. Eihän vauva sellasia tarvitse ellei ole sitten ihon kanssa ongelmaa.. Vesi riittää puhdistamaan. Ja meidän tytöllä ollut onneksi hyvä iho. Onneks en ostanu kun talkin ( ei ole käytetty kertaakaan 7kk) ja sinkkivoiteen (käytetty ehkä 5kertaa) Ja bebanthen tietysti. Hyvältä näyttää lista kuitenkin ja helpottaa tosiaan kun kirjaa ylös mitä on ja mitä ei, näin tein itsekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha jep, itekin tiedostaa että eihän noiden kamppeiden kanssa mikään hätä ole kun tarvittaessa niitä kyllä saa, mutta silti pitää muka hössöttää kaikki valmiiksi :D Just varmasti totta, että ei välttis tarvii kauheeta määrä eri puhdistusaineita hamstrata kun vettä saa hanasta jne.. Välillä pitää muistaa toppuutella itteensä, varsinkin vauvatavarakaupoissa, jossa tulee heti se fiilis että tarvii about kaiken mitä hyllyssä näkyy :D

      Poista