Kuten otsikko antaa ymmärrää, viiden kerran herätys yöllä on meillä silkkaa luksusta. Vähemmillä heräämisillä on viimeksi menty ihan vauvan ensimmäisinä elinkuukausina, jolloin varmaan syntymä tähän maailmaan otti veronsa ja uni maistui sen vuoksi. Parin kuukauden jälkeen alkoi kuitenkin neidillä armoton nälkä, eli tankata piti tunnin välein – yötä päivää. Aloitettiin kiinteät varhain, ja kun saatiin annoskokoja kasvatettua, ihan pienen hetken näytti siltä, että yöt alkavat olla rauhallisempia. Neuvolantäti neuvoi tarjoamaan tuttia tissin sijasta öisin: tämä neuvo toimi maagisesti toivoa antaen seuraavat kolme yötä, jonka jälkeen ei enää koskaan.
Nyt puolen vuoden iässä mahallen kääntyminen on kova juttu, samoin kun jatkuva uteliaisuus ja asioiden tutkiminen. Ja kukapa sitä yöksi viitsisi rauhoittua?! Sen kun painetaan selältä mahalleen kuin riivattu, vaikka äiti kuinka yrittää varovaisesti vääntää peitosta jotain kapalon tapaista ja estää salamannopean kääntymisen. Siellä mahallaan sitten yritetään puskea eteenpäin ja mölistään sekä viis veisataan siitä, että on yö! Kello kaksi yöllä on varsin hyvä aika virkistyä ja päättää, ettei varmasti enää aio nukkua. Jos tätä päätöstä vastaan yrittää taistella esimerkiksi ottamalla viereen, antamalla tutin suuhun ja kieltäytymällä vastaamasta kommunikaatioyrityksiin alkaa HUUTO.
Eli tunnin välein pätkästävien unien lisäksi olen näköjään saanut lisäksi myös parin tunnin kiukuttelut lisäksi yörutiineja. Mutta jos jotain hyvää kaivetaan, niin meillä nukutaan vähäunisten öiden myötä nyt edes pieniä päiväunia. Ainakin kun ollaan vaunujen kanssa ulkona, joka on sekin jo helpotus. Mutta enhän mä tietenkään malta itse ummistaa silmiä, koska tää pienen pieni hetki on sitä mun omaa aikaa – vauva kun ei nukahda iltaisin itsekseen nätisti kello kahdeksan, vaan vaatii esittää kuuluisan kääntyilyesityksensä kera huutokonsertin. Ja kun vihdoin rauhoitutaan unia varten, äitihän ei saa poistua vierestä! Tai alkaa HUUTO.
Aamulla herään väsyneempänä kuin illalla nukkumaan mennessä yleensä vähän ennen vauvaa. Katson tuhisevaa jälkeläistä ja.. on se vaan niin rakas ja ihana <3 Kun pieni avaa silmänsä ja alkaa naureskella, unohdan kaikki yön tappelut ja mietin, että niin pienellä on oikeus ihmetellä maailmaa vaikka vuorokauden ympäri jos haluaa. Keitän kahvia ja olen kiitollinen joka hetkestä pienen ihmeeni kanssa, joka samalla läträä aamupuuroa pitkin naamaansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti